Tarinoita asukkaiden takaa
Suurin osa harjoittelupaikkani asukkaista on tullut Kanadaan vuosien 1940-1960 aikana, jolloin kaiken kaikkiaan Kanadaan lähti noin 15 000 suomalaista. Tämä tarkoittaa siis tuhansia erilaisia syitä ja tarinoita siitä, miksi kukin lähti valtameren toiselle puolelle ja millaiseksi heidän elämät täällä muodostuivat. Tulee väkisinkin miettineeksi sitä, kuinka erilainen maailma oli tuohon aikaan ja kuinka paljon rohkeutta vaati lähteä perustamaan elämä toiseen maahan.
Seuraavaksi jaan kanssanne kolme erilaista tarinaa harjoittelupaikkani asukkaista. (luvat kysytty ja nimet muutettu)
Suomessa Kielo ehti työskennellä keittiöapulaisena sekä linja-auton rahastajana. Kun hän oli 28-vuotias, hän rakastui palavasti itseään 14 vuotta vanhempaan mieheen. Mitään sopimatonta ei tapahtunut, mutta tunteet olivat molemminpuoleisia. Mies oli naimisissa ja siihen maailmanaikaan tilanne oli tuskallinen. Rakkaus toisen naisen mieheen ajoi Kielon epätoivoon ja hän lähti yksin laivalla kohti Kanadaa. Matka kesti yhdeksän päivää.
Kanadassa hänellä ei ollut ketään tuttuja ja muutamat ensimmäiset päivät olivat Kielon sanojen mukaan voimia vaativia. Pian hän pääsi kuitenkin töihin suomalaiseen leipomoon ja sai itselleen tätä kautta asunnon järjestettyä. Kielo vietti tiivisti aikaa suomalaisten siirtolaisten parissa ja tästä ystäväporukasta löytyi myös nopeasti tuleva aviomies Raimo.
Kielo ja Raimo menivät naimisiin 1953 kahden todistajan läsnöollessa. Heille syntyi kaksi poikaa ja Kielo jäi lasten kanssa kotiin kotiäidiksi. Toinen pojista menehtyi syöpään vain 41 vuotiaana ja tämä oli Kielolle kova paikka. He muuttivat Raimon kanssa Suomi-kotiin ja saivat elää siellä yhdessä neljä vuotta, kunnes Raimo menehtyi.
Tänä päivänä Kielo on hoivaosastolla asuva rauhallinen rouva, jolla on upeita ja koskettavia tarinoita elämästään kerrottavana. Aina ei ole ollut helppoa, mutta vastaan on otettu se mitä Luoja suo. Päivä kerrallaan.
Kansakoulun jälkeen tie kuljetti parhaan ystävän kanssa Helsinkiin, jossa Kaisa toimi lastenvahtina ja alkoi opiskella itseään sairaanhoitajaksi. Hän asui kahden muun tytön kanssa vuokrahuoneistossa ja rahoitti opiskelut siivojana. Kohtalo kuitenkin puuttui peliin, kun yhden tytön ystävät saapuivat Helsinkiin. Yksi heistä oli Timo, joka katseli Kaisan harjaavan hiuksiaan ja rakastui tähän välittömästi. Pari meni vuoden päästä naimisiin ja heille syntyi kolme tytärtä. Sairaanhoitajaopinnot keskeytyivät.
Timo työskenteli armeijassa kirjurina ja he asuivat Suomenlinnassa, pienessä huoneessa koko perhe. Asunnot olivat armeijan asuntoja ja perhe odotti innolla tietoa siitä, koska heille vapautuisi isompi asunto, jossa lapsiperheen olisi helpompi elää. Kuitenkin aina, kun asunto vapautui, se meni korkeammille herroille. Eräänä päivänä Timo sai tarpeekseen ja alkoi puhua perheen muutosta Kanadaan. Kaisalla oli sukulaisia Kanadassa ja heiltä he tiedustelivat millaista elämää siellä olisi mahdollista elää. Yhteisen päätöksen muodossa alkoi loppuelämän matka!
Kanadaan lähdettiin laivalla ja perhe muutti ensimmäiseksi vuokratalon ullakkohuoneistoon. Sieltä heidän oli lähdettävä paloturvattomuuden vuoksi ja he saivat vuokrattua kellarihuoneiston suomalaiselta pariskunnalta siksi aikaa, että muuttivat omaan kerrostaloasuntoon. Tämä omistusasunto löytyi kahdessa vuodessa ja takaajaksi he saivat suomalaisen ystävänsä. Korko oli hirmuinen! Mies teki töitä kirvesmiehenä ja Kaisa hoiti lapsia sekä siivosi toisten asuntoja aina, kun siihen oli mahdollisuus. Hän muistaa vieläkin tienanneensa päivästä 7 dollaria, joilla osti perheelle ruokaa illaksi. Tiukkaa oli, välillä todella tiukkaa, mutta perhe selvisi kuin selvisikin.
Lasten lähdettyä pois kotoa, Kaisa ja Timo viettivät paljon aikaa Floridassa. He pyöräilivät, uivat sekä tykkäsivät laulaa ja käydä tansseissa. Timo menehtyi vuonna 2006 ja se oli Kaisalle niin kova pala, ettei hän siitä puhu vieläkään. Lähtöä valtameren toiselle puolelle hän ei kadu, koska Suomessa ei heille ollut tarjota sen parempaa. Lapset asuvat kaikki Kanadassa ja vierailevat usein äitinsä luona. Kaisalla on huumorintaju kohdillaan ja hän sitkeästi osallistuu kaikkiin tapahtumiin, jotka häntä kiinnostavat, huolimatta jalkasäryistä ja nopeasti sokeuttavasta silmäsairaudesta.
Kaisan kanssa ollaan koettu monia ihania hetkiä!
Tulevan aviomiehensä Kallen Tyyne tapasi jo ensimmäisellä luokalla. He olivat ystäviä, kunnes Tyyne ymmärsi todelliset tunteensa sen jälkeen, kun toinen mies oli häntä kosinut. Tyyne ja Kalle alkoivat seurustella 16-vuotiaina ja naimisiin he menivät 1947. Ennen lapsia Tyyne työskenteli siivoojana ja ruoka-apulaisena. Kun heille syntyi poika ja tyttö, jäi äiti kotiin hoitamaan lapsia, miehensä työskennellessä sahalla.
Ajatus muuttamisesta tuli Kallelta, jonka veli oli vuotta aikaisemmin lähtenyt Kanadaan. Kalle kaipasi vaihtelua ja niin perhe lähti lentokoneella kohti Torontoa vuonna 1959. He asuivat kuukauden Kallen veljen luona, kunnes saivat oman vuokra-asunnon. Tyyne oli vastustanut muuttoa ja häntä vaivasi todella paha koti-ikävä ensimmäisten viikkojen aikana. Hän kuitenkin päätti, että ajattelutapaa on nyt vain muutettava, kun kerran matkaan on lähdetty. Kanada olkoon kotimaa, Suomi ikuisesti synnyinmaa.
Suomi-kotiin pariskunnan tie vei yhdessä ja kuukauden siellä asuttuaan Kalle menehtyi. Tyyne on toiminut vapaaehtoisena ja kerännyt vapaaehtoistyötunteja yli 4 000! Sellaista työtä ei ollut, johon Tyyne ei olisi osallistunut. Nykyisin hän asuu hoivaosastolla ja osallistuu edelleen kaikkiin tapahtumiin ja kerhoihin. Tyynellä on niin tarttuva nauru, ettei hänen seurassaan kukaan voi olla pahoilla mielin.
Seuraavaksi jaan kanssanne kolme erilaista tarinaa harjoittelupaikkani asukkaista. (luvat kysytty ja nimet muutettu)
"Päivä kerrallaan"
Kielo syntyi 1924 toiseksi vanhimpana neljästä sisaruksesta. Hänellä oli hyvä lapsuus. Kun Kielo oli 8-vuotias, hänen isänsä lähti neljäksi vuodeksi Venäjälle töihin. Kielo muistaa pitäneensä huolta nuoremmista sisaruksistaan tänä aikana sekä isovanhempiensa avun olleen korvaamatonta. Hän kävi kansakoulun sekä kaksi vuotta jatkokoulua ja toiset kaksi vuotta emäntäkoulua. Kielo oli hyvä koulussa ja olisi opintoja halunnut jatkaa pidemmällekin, mutta raha oli esteenä.
Suomessa Kielo ehti työskennellä keittiöapulaisena sekä linja-auton rahastajana. Kun hän oli 28-vuotias, hän rakastui palavasti itseään 14 vuotta vanhempaan mieheen. Mitään sopimatonta ei tapahtunut, mutta tunteet olivat molemminpuoleisia. Mies oli naimisissa ja siihen maailmanaikaan tilanne oli tuskallinen. Rakkaus toisen naisen mieheen ajoi Kielon epätoivoon ja hän lähti yksin laivalla kohti Kanadaa. Matka kesti yhdeksän päivää.
Kanadassa hänellä ei ollut ketään tuttuja ja muutamat ensimmäiset päivät olivat Kielon sanojen mukaan voimia vaativia. Pian hän pääsi kuitenkin töihin suomalaiseen leipomoon ja sai itselleen tätä kautta asunnon järjestettyä. Kielo vietti tiivisti aikaa suomalaisten siirtolaisten parissa ja tästä ystäväporukasta löytyi myös nopeasti tuleva aviomies Raimo.
Kielo ja Raimo menivät naimisiin 1953 kahden todistajan läsnöollessa. Heille syntyi kaksi poikaa ja Kielo jäi lasten kanssa kotiin kotiäidiksi. Toinen pojista menehtyi syöpään vain 41 vuotiaana ja tämä oli Kielolle kova paikka. He muuttivat Raimon kanssa Suomi-kotiin ja saivat elää siellä yhdessä neljä vuotta, kunnes Raimo menehtyi.
Tänä päivänä Kielo on hoivaosastolla asuva rauhallinen rouva, jolla on upeita ja koskettavia tarinoita elämästään kerrottavana. Aina ei ole ollut helppoa, mutta vastaan on otettu se mitä Luoja suo. Päivä kerrallaan.
"Tuli leikittyä, niin ei ehtinyt valmistua"
Kaisa on syntynyt vuonna 1929 ja hän oli nuorin viidestä lapsesta. Lapsuus oli hyvä ja koulussa parasta oli uskontotunnit sekä välitunnit, jolloin toisten lasten kanssa päästiin pihalle leikkimään.
Kansakoulun jälkeen tie kuljetti parhaan ystävän kanssa Helsinkiin, jossa Kaisa toimi lastenvahtina ja alkoi opiskella itseään sairaanhoitajaksi. Hän asui kahden muun tytön kanssa vuokrahuoneistossa ja rahoitti opiskelut siivojana. Kohtalo kuitenkin puuttui peliin, kun yhden tytön ystävät saapuivat Helsinkiin. Yksi heistä oli Timo, joka katseli Kaisan harjaavan hiuksiaan ja rakastui tähän välittömästi. Pari meni vuoden päästä naimisiin ja heille syntyi kolme tytärtä. Sairaanhoitajaopinnot keskeytyivät.Timo työskenteli armeijassa kirjurina ja he asuivat Suomenlinnassa, pienessä huoneessa koko perhe. Asunnot olivat armeijan asuntoja ja perhe odotti innolla tietoa siitä, koska heille vapautuisi isompi asunto, jossa lapsiperheen olisi helpompi elää. Kuitenkin aina, kun asunto vapautui, se meni korkeammille herroille. Eräänä päivänä Timo sai tarpeekseen ja alkoi puhua perheen muutosta Kanadaan. Kaisalla oli sukulaisia Kanadassa ja heiltä he tiedustelivat millaista elämää siellä olisi mahdollista elää. Yhteisen päätöksen muodossa alkoi loppuelämän matka!
Kanadaan lähdettiin laivalla ja perhe muutti ensimmäiseksi vuokratalon ullakkohuoneistoon. Sieltä heidän oli lähdettävä paloturvattomuuden vuoksi ja he saivat vuokrattua kellarihuoneiston suomalaiselta pariskunnalta siksi aikaa, että muuttivat omaan kerrostaloasuntoon. Tämä omistusasunto löytyi kahdessa vuodessa ja takaajaksi he saivat suomalaisen ystävänsä. Korko oli hirmuinen! Mies teki töitä kirvesmiehenä ja Kaisa hoiti lapsia sekä siivosi toisten asuntoja aina, kun siihen oli mahdollisuus. Hän muistaa vieläkin tienanneensa päivästä 7 dollaria, joilla osti perheelle ruokaa illaksi. Tiukkaa oli, välillä todella tiukkaa, mutta perhe selvisi kuin selvisikin.
Lasten lähdettyä pois kotoa, Kaisa ja Timo viettivät paljon aikaa Floridassa. He pyöräilivät, uivat sekä tykkäsivät laulaa ja käydä tansseissa. Timo menehtyi vuonna 2006 ja se oli Kaisalle niin kova pala, ettei hän siitä puhu vieläkään. Lähtöä valtameren toiselle puolelle hän ei kadu, koska Suomessa ei heille ollut tarjota sen parempaa. Lapset asuvat kaikki Kanadassa ja vierailevat usein äitinsä luona. Kaisalla on huumorintaju kohdillaan ja hän sitkeästi osallistuu kaikkiin tapahtumiin, jotka häntä kiinnostavat, huolimatta jalkasäryistä ja nopeasti sokeuttavasta silmäsairaudesta.
Kaisan kanssa ollaan koettu monia ihania hetkiä!
"Kanada on kotimaa, Suomi synnyinmaa"
Tyyne syntyi vuonna 1929 savusaunassa. Hänen perheessään sisaruksia oli peräti yhdeksän ja he elivät onnellista elämää. Jo 12 vuotiaana Tyyne karkasi ensimmäisiin tansseihin, vaikka niihin virallisesti sai mennä vasta rippikoulun käytyään. Hän muistaa ottaneensa paljon vastuuta sisaruksistaan ja joutui antamaan näille selkäsaunoja, mikäli sääntöjä ei toteltu. Kirkossa käytiin kerran viikossa, vaikka matkaa oli 20 kilometriä.Tulevan aviomiehensä Kallen Tyyne tapasi jo ensimmäisellä luokalla. He olivat ystäviä, kunnes Tyyne ymmärsi todelliset tunteensa sen jälkeen, kun toinen mies oli häntä kosinut. Tyyne ja Kalle alkoivat seurustella 16-vuotiaina ja naimisiin he menivät 1947. Ennen lapsia Tyyne työskenteli siivoojana ja ruoka-apulaisena. Kun heille syntyi poika ja tyttö, jäi äiti kotiin hoitamaan lapsia, miehensä työskennellessä sahalla.
Suomi-kotiin pariskunnan tie vei yhdessä ja kuukauden siellä asuttuaan Kalle menehtyi. Tyyne on toiminut vapaaehtoisena ja kerännyt vapaaehtoistyötunteja yli 4 000! Sellaista työtä ei ollut, johon Tyyne ei olisi osallistunut. Nykyisin hän asuu hoivaosastolla ja osallistuu edelleen kaikkiin tapahtumiin ja kerhoihin. Tyynellä on niin tarttuva nauru, ettei hänen seurassaan kukaan voi olla pahoilla mielin.
Näitä tarinoita on lisää satoja ja olen etuoikeutettu saadessani niitä kuunnella. Jokainen on erilainen, mutta kaikissa on yksi yhtäläisyys: lähes kukaan ei osannut sanaakaan englantia. Rohkeaa porukkaa!
Ihania hellepäiviä ☺️
- Nora
Kommentit
Lähetä kommentti